Kankaanpään Jämijärvellä, Pohjois-Satakunnassa, sijaitsee kaksi muinaista uhrilähdettä, joiden vedellä on uskottu jo satojen vuosien ajan olevan parantavia voimia. Näistä kuuluisampi on Uhrilähde, mutta jopa vaikuttavampi on aivan vieressä sijaitseva Kylmänmyllynlähde. Uhrilähteiden historia on kotiseudullani (asun noin 40 kilometrin päästä lähteistä) tunnettu tarina, mutta lähteistä on kirjoitettu myös mm. Tuomo Kesäläisen ja Aimo Kejosen teoksessa Suomen luonnon pyhät paikat (2017). Vaikka lähteet sijaitsevat kotiseutuni kupeessa, kiinnostuin niistä vasta pari vuotta sitten, kun aloin etsiä omia henkisiä juuriani suomalaisesta kansanuskosta. Vierailin lähteillä ensi kertaa kesällä 2018 jolloin kyseinen kuva on myös otettu. Sittemmin olen käynyt hiljentymässä lähteillä säännöllisesti.