Sydämeni hypähtelee iloista ja valosta, ajattomuuden ja seikkailun samanaikaisesta kokemuksesta. Siitä, että lopultakin olen tässä, keskellä maisemaa, jota olen metsästänyt niin kauan. Keskellä tätä ikuisuuden hyvää tekevää tunnetta. Niin pitkään se oli vain kuva Googlen kuvahaun loputtomassa virrassa – vailla nimeä, saati sijaintia, että aloin jo epäillä sen olemassaoloa. Rambyno kalnas ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Tein töitä ja löysin paikan. Löysin historian ja legendan, ja ymmärsin, miksi jo pelkkä kuva oli niin vahva. Jos tänään tältä kukkulalta tuntee näkevänsä koko maailman, miltä se onkaan tuntunut pronssikauden asukkaista! Jos paikka nyt tuntuu pyhältä, miltä se onkaan tuntunut menneistä sukupolvista, ihmisistä, joille luonto oli pyhä ja yhteys siihen jumaluutta! Jos paikka tänään tuntuu vahvalta, onko se syytä vai seurausta sille, että itse Ukkosenjumala Perkunasin ajatellaan kätkeneen tänne aarteen ja kasanneen sen päälle kivikasan, ensimmäisen alttarin, joka kukkulalla koskaan on ollut? Onko tuon kaiken jälkeen pienintäkään epäilystä siitä, että kun muuan mylläri päätti irrottaa alttarin myllynsä tarpeisiin, seurasi häntä ja hänen apuriryhmäänsä surkea kohtalo ja suunnaton epäonni? Rambyno kalnasin pyhän luonteen mainitsi jo vuonna 1595 saksalainen kartoittaja ja pappi Caspar Hennenberger, ja 1700-luvun puolivälin jälkeen paikallisten kerrotaan harjoittaneen siellä pakanallisia rituaaleja vastoin kristittyjen pappien määräyksiä. Mm.uhrilahjojen ja keskikesän vieton perinne jatkuu Rambynasilla edelleen, ja sinne on kunnostettu retkirakenteita alueeseen tutustumista sekä sen säilymistä ajatellen. englanniksi tietoa, joka sisältää jatkoviittauksia ja linkkejä: https://en.wikipedia.org/wiki/Rambynas